6.8.08

paperitähdet

En tiedä miksi pyörii ajatukset roskiksissa.
Aina vaan.
Tahtoo niistä kirjoitella.
Sen enempää, tai oikeastaan senkään vertaa, kantaa ottamatta mihinkään ulkomaalaisten vaali-asioihin nimenomaan tällä kyseisellä kuvavalinnalla -sillä tämä oli sattuman sanelema kuva, se olisi yhtä hyvin voinut olla kuka tahansa muu lehteen päätynyt naama
..tällä biopussikuvalla, jossa komeilee John Mckain haluan ryydittää epämuodostunutta ajatustani paperitähteydestä. Sikäli epämuodostunutta, ettei koko ajatusta oikeastaan ole vielä edes olemassa, tai itseasiassa ajatus on, mutta sen sanallistaminen on vielä prosessissa.
Mutta, että kyllä täytyy sanoa keskisuomalaisen olevan kelpo julkaisu esim. biopussiksi, sopivasti taiteltuna. Samaa mainiota kokoa edustaa toki moni muukin lehti, mutta meidän paperinkeräyspöntöstämme niitä harvemmin löytyy. Tuossa taannoin kun meillä vielä vipelti koiranpentuja niin tuli tutustuttua kesäistä lehdentilauskatkaisukuukauttakin aktiivisemmin lähialueen paperinkeräyspöntöt. Silloin huomasin omistusasunto-alueen pöntöstö löytyvän selvästi enemmän erinäisten harraste-alojen kirkkaita monivärijulkaisuja. Venelehtiä ym. Ne eivät ole järin käteviä pissa-alustoja, jos sellaista etsit!

Sopivasti taittelemalla saat biopussiisi vaikka Maria Shaparovan kuvan!

Ei kommentteja: