23.11.09

Suklaasonni ja perjantaikänni

Olemme saaneet Annun kanssa tutustua Huhtaharjun koulun seiskaluokkalaisiin "Do the idoli" työpajan merkeissä nyt muutamaan otteeseen. Lisäksi olemme käyneet Huhtaharjulla testaamassa forumteatterin tarinoitamme yhdelle 7. ja yhdelle 9. luokalle. Forumia tehdään yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa, "Do the idoli" on kehittämämme ryhmäyttämistyöpaja, jota teemme Kulttuuriaitan kautta. -laulukonemaiseen henkeen idolipajan ensimmäinen kerta päätetään luokan tekemän idolin hittibiisiin, jonka nuoret ovat sanoittaneet.
Tänään päästiin laulamaan heviä; Suklaa Sonni. Ja toinen luokka sai kuulla rokkipopahtavaa iskelmää nimeltä Perjantaikänni, lauantaikrapula. Kaikkiaan idolipaja kestää kolmen oppitunnin verran. Yksi kaksoistunti ja yksi irtotunti. Jännää porukkaa on nuo tuonikäiset nuoret. Tuota ikäryhmää on tullut näyteltyäkin aina välillä, vaikkei ole ollut minkäänlaista kontaktia tuon ikäisiin.

Toinen ikäryhmä, jonka kanssa olemme työskennelleet ovat päiväkoti-ikäiset. Olemme kiertäneet Laukaan päiväkoteja Hunni-Peikko pajalla, jossa on kolme tunnin mittaista osiota. Lisäksi on vielä Päivän lehti, joka on suunnattu yli kolmevuotiaille päiväkotilaisille. Hunni-Peikon matkassa tehdään yhdessä lasten kanssa ja Päivän lehti, jota olen kiertänyt esittämässä Jyväskylän päiväkodeissa on esitys lapsille. Siinäkin on melkoisesti eroa tekeekö lapsille vai lasten kanssa. Lasten kanssa tehdessä täytyy pitää oma mieli auki eri tavalla ja olla tilanteessa auki ja valmiina. -Periaatteessa sama pätee toki lapsille esiintymiseenkin, mutta siinä on juoni koko ajan esiintyjän hallussa. Näyttelijä pitää yleisöään otteessaan. Hänellä on jotain mitä antaa yleisölle. Kun tekee yhdessä lasten kanssa fokuksessa on se mitä lapsi tekee, mitä ryhmässä tapahtuu ja mitä yhdessä keksitään.

Sitten aina välillä käymme esiintymässä erilaisille aikuisryhmille. Osa samoista keinoista pitää mielenkiintoa yllä tuntuu purevan kaiken ikäisiin.
Toivo Elvis Tähti, joka lähtökohtaisesti tehtiin 8-12 vuotiaille on ollut monelle vanhemmalle hieno ja puhutteleva esitys, mutta niin vain kummasti siellä on viihtynyt myös ainakin yksi puolitoistavuotias, jonka ensimmäisen kahdentoista sanan joukkoon tarttui näytelmän päähenkilön sukunimi: Tähti!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei ihan yllättäviäkään, nuo nuorten aihevalinnat - se yllätti, että siustakin tuo ikä tuntuu jo kaukaisen vieraalta. Mie olin ihan hämmentynyt 7-9 luokkaisten apaattisenoloisesta olosta. marju