8.2.10

Päivän lehdestä Lounas-Trubaduuriin

Kävin pitkästä aikaa jakamassa Päivän lehden, eli esittämässä viime vuoden lopulla tekemääni interaktiivista lastenesitystä Aittorinteen päiväkodilla. Edellinen esitys oli joulukuun alkupuolella. Hyvin se on säilytystä kestänyt, tuoreelta tuntui ja lapset olivat hyvin mukana. Esityksessä kerätään lapsilta hyviä uutisia ja tänään sellaisia olivat mm. "minä olen kolme" "minun hampaani pestiin oikein kunnolla" ja "mulla on paljon vilmejä". Paikalla oli vaihteeksi myös oikea toimittaja, joka kirjoittaa jutun Lastentarha lehteen. Sitten onkin hyvin katettu eri ikäisten lasten kasvattajien aviisit kun Meidän Lapsi lehdessä oli juttu forum-teatterista yläkoululaisille ja Opettaja lehdessä juttu Toivo Elvis Tähdestä alakoululaisille.
Aittorinteeltä Teatterikoneen kiertuekaara kaarsi Jyväskeskuksen halliin ja toimittaja Vuotila siirtyi Lounas-Trubaduurin hommiin Café Eloselle. Siellä oli kaksi tunnin mittaista settiä elävää musiikkia lounastelijoille. Tunnelma oli hyvän oloinen, mutta on se erilainen esiintymismuoto tuo lounaan tausta-trubadurointi. Kontakti yleisön kanssa on varsin erilaista kuin mihin on tottunut. Palautetta ei juurikaan tule. Mutta kukaan ei ainakaan nyrpistellyt tai pidellyt korviaan ;)
Lounas-Trubaduuri vielä helmikuun kahtena viimeisenä maanantaina. 15. päivä Mummin pullapuodissa ja 22. päivä Katriinan kasvisravintolassa. Tarkemmat ajat löytyvät vaikkapa koneuutisista tai facebookista lounas-trubaduuria hakemalla.
Päivän lehti tilattavissa Teatterikoneelta!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Päivän lehdestä. Oli Kyllä UPEA esitys, ja yleisö oli niin innoissaan. Ja miten tärkeitä ne minilehdet olivat lapsille loppupäivän. ;) Kyllä lähti hyvät uutiset jakoon.Tattista!
-Sari-