26.1.12

Kahvinkeittäjäksi kahvinkeittäjän paikalle – eiku….

Aloitin Teatterikoneella tuottajaharjoittelijana tammikuun alussa. Yleinen vitsihän on, että työharjoittelijan toimenkuvaan kuuluu kahvin keittäminen ja noh, niin kahvin keittäminen.

Oikeasti vastuullani Teatterikoneessa kuitenkin on kevään uutuusnäytelmän B for Babyn tuottaminen eli suomeksi sanottuna kaikkien projektin käytännön asioiden hoitaminen. Olen muun muassa kartoittanut esityspaikkavaihtoehtoja, haalinut yhteistyökumppaneita, kirjoittanut apurahahakemusta, miettinyt markkinointia, laatinut budjettia – soitellut ja lähetellyt sähköposteja. Ja tietysti tutustunut Teatterikoneen tyyppeihin! Mitään hissuttelua ei harjoitteluni alku ole ollut vaan olen hypännyt lennosta mukaan Teatterikoneen kiitävään kelkkaan ja tarttunut kaksin käsin kiinni tuottajan hommiin.

Tiistaina olin katsomassa B for Babyn treenejä ja voin jo paljastaa menettäneeni sydämeni näytelmän päähenkilölle, herkän hellyttävälle herra Beelle. Hän jos kuka on sydäntenmurskaaja, tosiaankin hän on! Oli myös ilo huomata, että jo tässä vaiheessa produktiota B for Babyssä näyttelevien Kari Toiviaisen ja Minna Tuomasen keskinäinen kemia toimii yhtä terävästi kuin salonkilaatuiset kampaajasakset. Odotan maaliskuun ensi-iltaa jo innolla!

Myös tuotannolliset asiat ovat B for Babyn kohdalla pyörähtäneet käyntiin hyvin – tosin kourallisen harmaita hiuksia tuottajan päähän on saanut kasvamaan esityksen tila-asia. B for Babyä on nimittäin tarkoitus esittää yhdessä Jyväskylän keskustan lukuisista tyhjillään olevista liiketiloista. Monet tilavuokraajat etsivät luonnollisesti pidempiaikaisia vuokralaisia, joten kuukauden kestävä teatteri- ja taidenäyttelyprojekti ei ole sijalla yksi. Vinkkejä tyhjillään olevista liiketiloista saa siis laittaa tulemaan osoitteeseen outi@teatterikone.fi!

Niin, ja siitä harjoittelijan perustyöstä eli kahvin keittämisestä vielä. Olen tainnut tämän kuun aikana keittää kahvia Teatterikoneen toimistolla eli Olohuoneessa tasan kerran – ja silloinkin ihan omasta tahdostani.

1 kommentti:

Ellinoora kirjoitti...

Kahvinkeiton koulutusta voisi meidän kulttuurituottajien koulutukseen kuulua kyllä enemmänkin. Esim kopiokone ei sellaista temppua keksikään, mistä ei selviäisi viiden vuoden tuottajakokemuksella, mutta kahvinkeittimet ovat haastavampia.

Itselleni vajaa kahvinkeittokoulutus tuottaa harmia esim suurisydämisten ammattiteattereiden vieraillessa, kun näyttelijöille ja roudareille ei saadakaan keitettyä kahvia.