11.12.13

Olen ollut hukassa

Mitä yleisö odottaa esitykseltä? Mikä on viihteen ja taiteen ero? Mikä minua kiinnostaa?

Näihin kysymyksiin olen mielessäni törmännyt viime aikoina useasti. Joidenkin esitysten tekeminen lähtee minusta sisältä ja aiheuttaa innostuksen ja saa minut syttymään sekä näyttelijänä että ohjaajana. Joidenkin kohdalla pitää etsiä syy ja innostuksen lähde ihan muista jutuista.

Teatterikoneella on ollut ohjelmistossa esitys nimeltään Unelmapeli jo  vuoden verran. Se syntyi erään tilaajan toiveista ja jäi elämään. Olen yrittänyt motivoida itseäni tykkämään improsta, mutta joku siinä aina tökkii. En kestä sitä tunnetta, että minä "en ole hauska" tai "en osaa". Mokaaminen ei ole tuntunut vielä koskaan hyvältä vaan se aiheuttaa itseruoskintaa ja pahaa mieltä. Olen miettinyt, että mikä tässä mättää, kunnes se kirkastui. TÄMÄ EI OLE MINUN JUTTUNI!

Minulle impro sellaisena, kun me sitä olemme tehneet ei anna tyydytystä. Minä haluiaisin tehdä esityksiä, jotka jäävät ihmisille mieleen ja jossa käsitellään jotain oikeita asioita. Olemme yrittäneet upottaa sitä Unelmapeliin, etsimällä päähenkilön unelmaa, mutta lopputulos ei tyydytä minua. Olen mennyt siihen halpaan, että impro on yhdessä tehtyä  pöljäilyä peruukit päässä ja irtovitsejä, koska yleisö haluaa sitä. Mistä minä tiedän mitä yleisö haluaa? Kuka on yleisö? Ei se ole joku yksi ihminen, jolta voin kysyä: "mitä sinä haluat?" Se on joukko ihmisiä, jotka tulevat kaikki eri lähtökohdista ja joilla on erilaiset mieltymykset. Jos lähden miellyttämään tätä "yleisöä" olen hukassa. Nyt haluan sieltä pois!

En saa tyydytystä tehdessäni viihdettä. Minusta viihde on ihmisten hauskuuttamista vailla syvällisempää lähtökohtaa ja suurin syy miksi sitä tehdään on raha. Taide on minulle sitä, että uskallan antaa itsestäni jotain ja väitäää elämästä asioita silläkin riskillä, että ihmiset ovat kanssani eri mieltä.

Kun tekee työkseen teatteria ja yrittää tulla sillä toimeen alkaa hämärtymään omat rajat. Mikä minulle on tärkeää, jotta jaksan ammentaa elämästä ja antaa muille elämyksiä. Voisin tehdä uuden vuoden lupauksen, että kuuntelen itseäni ensi vuonna tarkemmin ja kieltäydyn sellaisista jutuista jotka eivät tunnu omilta ja jotka ottavat enemmän kun antavat.

Kiitos, voimia ja iloa!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taisi olla Esko Salminen, joka sanoi että: "taide auttaa muistamaan ja viihde unohtamaan -molemmat ovat tärkeitä".

Koistinen kirjoitti...

Hyvä avautuminen Annu! Välillä on hankalaa hakea oikeaa suuntaa tekemisilleen, erityisesti kun on noin intohimolla työhön ja elämään suhtautuva.

Saara kirjoitti...

Vaihtakaa rooleja. Ryhdy Unelmapelin juontajaksi!
Olette erinomaisesti onnistuneet tragikoomisessa trilogiassanne, josta Jalat alta on viimeisin veto. Lähditte vakavasta aiheesta, mutta lopputulos oli naurua ja itkua. Ihan huippu jutut!
Oleellista on minusta, että teatteri synnyttää tunnetta ja samastumisen kohteita hetkessä, se voi olla itkua, naurua, surua, iloa.