14.3.10

Kadonnut laulu löytyi Kypärämäen koululta

Kypärämäen kulttuuripäiviä juhlittiin tänä viikonloppuna jo 13. kerran. Tällä kertaa Teatterikonekin pääsi osallitumaan juhlintaan viemällä Kadonnut laulu esityksen Kypärämäen koululle lasten ja aikuisten iloksi.

Oli aika tunteikasta mennä koululle, jossa kävin luokat 3.-6. Monenlaisia muistoja tuli mieleen, kun taloon astui. En ollut käynyt siellä sitten lapsuusvuosien. Kaikki paikat näyttivat paljon pienemmiltä kuin mielikuvissa. Vanhasta liikuntasalista, jossa esiinnyimme, oli tehty musiikin luokka. Onkohan vielä käytössä se "ihana" tapa, että saa laulaa yksin luokan edessä ja sen mukaan annetaan musiikkinumero? Tuossa tilassa pääsisi ihan näyttämölle laulamaan, jos muuten ei jännitä tarpeeksi...

Meillä oli kaksi esitystä. Ensimmäinen oli päiväkotilaisille ja 1. ja 2. luokkalaisille. Heidän kanssaan syntyi laulu nimeltä Kypärämäki lasten silmin. Lapset sanoittivat sen näin:

Kypärämäessä on paljon kavereita
ja pleikkareita, wiitä, voi leikkiä kissoja ja koiria

Kissa ei osaa sanoa miksi se tykkää asua täällä
se sanoo vaan: miau, miau, miau.

Täällä on hiljaisempaa kuin naapurissa keskustassa
ja täällä saa nyrkkeillä ja ratsastaa, tehdä kärrynpyöriä.

Toinen esitys oli 4.-6. luokkalaisille ja heidän uusi laulunsa kadonneen tilalle meni näin:

Kana arkussa

Rotta ja kana arkussa leikkii hippaa
kana saa sydärin, kun se säikähtää
se sanoo: kot, kot, kot

Rotta kutsuu Ismo Laitelan,
Ismo Laitela sanoo: Ime parsaa!

Kana ajaa arkulla järveen Ismoa pakoon.
Seppo tulee kysymään "Oletko talonmies?
-Ei olen arkunmies!

Hauskaa oli meillä ja yleisössäkin tuntui olevan. Lopuksi Madam Ambitus sai jakaa nimikirjoituksia, kun hänet oli hypnotisoitu rokkitähdeksi ja se tuntui näyttelijästä aika mageelta!

10.3.10

Huolet pois!

Jyväskyläpäivien kunniaksi halusimme lähteä Jyväskylän kierrokselle. Kiertää läpi kaikki asuinalueet, joilta vain suinkin löytyy paikka, jossa on ihmisiä ja laulaa Laulukoneella heidän huolensa pois. Todella mennä kansan keskuuteen ja auttaa heitä iloitsemaan hetken, jotta elämä voisi tarjota satunnaiselle kulkijalle välillä aurinkoisen puolensa. Tämän vuoden osalta vain kävi niin, että Jyväskyläpäivien kanssa samaan aikaan on myös Pieksämäen kulttuuripäivät ja olimme ehtineet sopia sinne Toivo Elvis Tähden koulukiertueen ennen kuin tarjosimme itseämme paikallisille päiville. Reissaamme siis viitenä päivänä Pieksämäelle, mutta ei hätää! Onneksi ihmisillä on mahdollisuus purkaa huoliaan sanomalehtien tekstiviestipalstoilla.

Kun kävi ilmi, ettemme millään ehdi fyysisesti joka paikkaa samaan aikaan (mikä oli yllättävä tieto meille) aukeni uusi visio. Jos kerran Olavi Suikkanenkin on mennyt/tullut internetiin niin miksei Laulukonekin! Jyväskyläpäivien kunniaksi teemme päivittäin vähintään yhden laulun, jonka materiaali kerätään keskisuomalaisen lyhyet-palstalta ja sävelletään Laulukoneen periaatteita kunnioittaen kahdessa minuutissa. Laulut videoidaan ja laitetaan teatterikoneen youtube-kanavalle, jonne tulee kulloinkin löytämään, jos ei muuten niin tämän blogin kautta linkillä.

Huolia voi lähettää myös suoraan meille tekstiviestinä nroon 045-1238568 alkuun sana huoli.

28.2.10

Tulevaisuus on aika lähellä

Matkaa ei onneksi tehty rullalaudalla.

Kilometrejä ajokoneeseen kertyi 740 kun Toivo Oulussa vieraili.

Säät olivat jotakuinkin suotuisat matkustukselle. Mennessä pakkasta oli kuutisen astetta ja tiepinta liukkaan oloinen ja palatessa keli oli nollassa ja pito hyvä.
Hotelli Lasaretti, johon festivaali osallistujia majoitti oli täynnä urheilevia tyttöjä ja kiinnostavia tauluja. Hieno paikka. (kun on niitä tauluja) Mukava henkilökunta ja siistit huoneet.

Oulun kaupunginteatterilla meidät otettiin hyvin vastaan. Vinttikamarin henkilökunta oli hyvää porukkaa. Itselleni tämä oli kolmas kerta näissä bileissä ja taisipa olla kolmas näyttämökin jos oikein muistan aiemmat kerrat.
Meillä oli kaksi esitystä, jotka molemmat olivat lähes täynnä. Saatu palaute oli hyvää (harvemmin ihmiset ainakaan paikan päällä kriittistä tai negatiivista palautetta antavatkaan;) ja molemmissa oli hyvä meininki. Ekaa vetoa ennen ehdittiin pitkästä aikaa treenaamaan uusia juttuja :)

Ja esitysten välissä ehdimme pienelle näyttämölle katsomaan Ahaa-teatterin Ihana meri. Vahva näytelmä syömishäiriöstä. Lavalla yksi näyttelijä ja videoheijasteilla ja äänillä tehdyt muut henkilöt. Tärkeää työtä.

Erikoinen olo. Nyt on takana se hetki joka joskus tuntui olevan kaukana tulevaisuudessa.
Tulevaisuus on lopulta aika lähellä.
Ja sama englanniksi: In the end the future is the time that´s near.

22.2.10

Hyvässä tuulessa!

Myötätuulessa tuntuu kulkevan tämä Teatterikoneen matka tällä hetkellä. Postiluukusta kolahti tänään apuraha päätös Keski-Suomen taidetoimikunnalta Forumteatteria nuorille hankkeen ennakkotyöskentelyyn. Viime viikolla allekirjoitin Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa sopimuksen yhteistyöstä, joka pitää sisällään 5 pienoisnäytelmän ensi-illat, harjoitukset ja Teatterikuraattori Antti Niskasen työpanoksen talon sisällä olevissa esityksissä. Toivottavasti myötätuuli jatkuisi ja saisimme kiertueelle maakuntaa rahaa. Näillä nuorten kanssa toimijoilla, joille esitystämme haluaisimme viedä ei rahaa juurikaan ole, eikä sitä itsekään pelkällä ilmalla elä, vaikka auttamisen halu onkin suuri.

Saimme myös Keski-Suomen liitolta myönteisen avustuspäätöksen Ronjaan. He auttavat meitä enimmillään reilulla 10% kokonaisbudjetista. Hieno juttu!

Tämän rahallisen tuen lisäksi Koneen henkilöstö on kasvussa. Kaksi teatterin-ilmaisun ohjaajaa on liittymässä remmiin ja tuomassa omaa osaamistaan Koneen rattaisiin. Mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja saada uutta energiaa!

Toivo Elvis Tähti lämmitettiin viikonloppuna Äänekoskella, joten nyt on hyvä viedä tulevana viikonloppuna Toivoa myös Ouluun lasten ja nuorten teatteripäiville. Hyvä me!

15.2.10

Trubailemassa Mummin p.puodissa

Mummin Pullapuodin Lounas-Trubaduuri venähti sarjassaan toistaiseksi pisimmäksi setiksi. Puolitoista tuntia tuli soiteltua ja siinä ajassa ehti ihmisiä kiertää kahvikupin äärellä. Otin mukaan pari säveltämääni Leinon tekstiä. Laulajan laulun lauloin kolme kertaa. Aiemmin olen esittänyt sitä pianolla. Nyt kitaralla tulkitessa kolmas kerta toden sanoi. Muutenkin tuli tehtyä uusia sovituksia biiseistä kun paikka oli sen tuntuinen, että joitan ralleja on hyvä softata, pehmentää hiukan. Kitaraa näppäillen ja ilman mikrofonia laulaen lauluista tuli herkempiä.

Mikrofoni oli alussa käytössä, mutta puoti oli sen kokoinen, että ilman oli parempi. Kahvitteluhetkillään elävällä musiikilla yllätetyt ihmiset olivat pääosin iloisen oloisia.
Vielä kerran, ainakin. Ensi maanantaina Katriinan kasvisravintolassa klo 12. Sitten saa nähdä millä tavoin musatouhu jatkuu. Tuleeko Lounas-Trubaduuri kiertämään Jyväskylän lounaspaikkoja jatkossakin?

**

Ronja ääninä















Laskiais-Ystävänpäivänä Ronjan työryhmä kokoontui nauhoittamaan äänimaailmaa, johon pääsee pian tutustumaan Ronjan omilla nettisivuilla.

Sunnuntaina ähistiin, puhistiin, sihistiin, puhuttiin, laulettiin ja soitettiin.

8.2.10

Ronjan harjoitukset alkoivat!

Eilen se vihdoin tapahtui! Pääsimme aloittamaan Ronjan harjoitukset. Aamu alkoi kello 10 monitoimitalolla parkourin merkeissä. Kaksi tuntia harjoittelimme kissakävelyä, pehmeää alastuloa, hyppäämistä seinälle roikkumaan, roikkumista, esteiden ylittämistä, seinille hyppimistä... Voin sanoa, että kahden tunnin jälkeen oli mehut pois. Mutta erinomaisen hauskaa oli etsiä omia rajojaan ja ylittää esteiden lisäksi pelkojaan. Kiitos Parkour Akatemian Hämähäkkimiehelle!

Liikunnallisen osuuden jälkeen siirryimme kaupan kautta Killerin liikuntakeskukselle näyttelijäntyön harjoituksiin kera Ailan ja tuotantotiimin. Kävimme läpi käytännön asioita ja meitä mitattiin niin henkisesti kuin fyysisestikin, ennen lukuharjoituksia. Päivän lopuksi luimme näytelmän läpi vaihtuvin roolein. Kun päivä Ronjan osalta päättyi oli ilta jo hämärtynyt ja kello oli viisi.

Mahtava oli päästä aloittamaan harjoitukset ja saada prosessi liikkeelle. Hienoa, että saimme ennestään ihanaan ryhmään vielä uuden innokkaan ihmisen tarpeistoa hoitamaan. Tästä tulee mahti prokkis!

Kiitos kaikille jo nyt, että teidän kanssa saa tehdä tätä juttua!

Päivän lehdestä Lounas-Trubaduuriin

Kävin pitkästä aikaa jakamassa Päivän lehden, eli esittämässä viime vuoden lopulla tekemääni interaktiivista lastenesitystä Aittorinteen päiväkodilla. Edellinen esitys oli joulukuun alkupuolella. Hyvin se on säilytystä kestänyt, tuoreelta tuntui ja lapset olivat hyvin mukana. Esityksessä kerätään lapsilta hyviä uutisia ja tänään sellaisia olivat mm. "minä olen kolme" "minun hampaani pestiin oikein kunnolla" ja "mulla on paljon vilmejä". Paikalla oli vaihteeksi myös oikea toimittaja, joka kirjoittaa jutun Lastentarha lehteen. Sitten onkin hyvin katettu eri ikäisten lasten kasvattajien aviisit kun Meidän Lapsi lehdessä oli juttu forum-teatterista yläkoululaisille ja Opettaja lehdessä juttu Toivo Elvis Tähdestä alakoululaisille.
Aittorinteeltä Teatterikoneen kiertuekaara kaarsi Jyväskeskuksen halliin ja toimittaja Vuotila siirtyi Lounas-Trubaduurin hommiin Café Eloselle. Siellä oli kaksi tunnin mittaista settiä elävää musiikkia lounastelijoille. Tunnelma oli hyvän oloinen, mutta on se erilainen esiintymismuoto tuo lounaan tausta-trubadurointi. Kontakti yleisön kanssa on varsin erilaista kuin mihin on tottunut. Palautetta ei juurikaan tule. Mutta kukaan ei ainakaan nyrpistellyt tai pidellyt korviaan ;)
Lounas-Trubaduuri vielä helmikuun kahtena viimeisenä maanantaina. 15. päivä Mummin pullapuodissa ja 22. päivä Katriinan kasvisravintolassa. Tarkemmat ajat löytyvät vaikkapa koneuutisista tai facebookista lounas-trubaduuria hakemalla.
Päivän lehti tilattavissa Teatterikoneelta!

4.2.10

Ronja on nyt julkinen!

Tänään oli Ronjan virallinen julkistaminen ja nettisivujen avaus osoitteessa www.teatterikone.fi/ronja - onhan nyt Ronjan päivä!

Pressi oli Nikolainkulmassa ja tapahtumaan varauduttu tarjoomisin ja Kesän & Koneen porukoin varustettuna. Paikalle saapui - yksi toimittaja. Onneksi siellä oli myös matkailun edustaja ja Kesän porukoita kuulemassa tarkemmin mistä on kyse. Mutta tuntuuhan se hassulta järjestää kaikenlaiset syömiset ja systeemit ja paikalle saapuu yksi vaivautunut ihminen. Tämäkin vaivaitunut ihminen sanoi, ettei tästä nyt vielä paljon kirjoitella, lähempänä tapahtumaa vasta. Se ei kuitenkaan meidän intoamme sammuttanut vaan hehkutimme jutun ainutlaatuisuuttaa ja hienoutta.

Laitoimme tiedotteen kaikkiin paikallisiin ja valtakunnan medioihin ja vaikka paikalle ei päässyt muita, kiinnostusta ilmeni. MTV3 tulee kuvaamaan meitä kesällä ja radioon tulee juttua paikanpäältä, kunhan metsäydymme. Lisäksi kaikkien näiden ihanien juttujen lisäksi rahahanatkin ovat lopulta auenneet! Täältä tullaan!