Luomisen tuskaa

Meillä on ensimmäinen tapaaminen ensi kesän porukan kanssa sunnuntaina. Otin itselleni tavoitteeksi, että käsikirjoitus on siihen mennessä valmis. Yli puolivälin ollaan menossa, mutta hankalalta tuntuu. Kaukana on innostunut, luova fiilis, että kunhan vain istuu koneen ääreen alkaisi tekstiä syntyä. Raahaudun väkisin tähän koneelle ja sitten kun saan sen auki on muka pakko tarkistaa sähköposti ja lukea kaikki mahdolliset juorut, ennen kuin pääsee töihin kiinni. Siinä vaiheessa, kun teksti on edessä alkaakin makuuhuoneesta kuulua pienen tytön vaativa ääni ja homma keskeytyy. Siinä sitten podet huonoa omatuntoa loppupäivän, ettei saanut mitään tehtyä ja toisaalta siitä ettei äiti ole henkisesti läsnä, vaan ajattelee työasioita, eikä keskity lapseensa. Huh, huh. Ei ole helppoa tai sitten on liian helppoa. Ehkä enää ei ole enempää tekosyitä vaan on tehtävä mitä on tehtävä!